Sysimaan kukkatipat

KASVIEN SISÄINEN INFORMAATIO

– VALJASTA SALAISUUDET KÄYTTÖÖSI KUKKATIPPOJEN AVULLA

Kasvit lähettävät ympärilleen jatkuvasti viestejä, jotka jokaisen meistä on mahdollista havaita — tarvitaan vain hieman tarkkaavaisuutta ja halua ymmärtää kasvien energioita. Kasvikunta on täynnä informaatiota, joka voidaan valjastaa ihmisten käyttöön esimerkiksi kukkatippojen avulla.

Kukkatipoissa kasvin energia siirretään veden muistiin ja tämä vesi säilötään hyvään alkoholiin. 

Toiset kasvit lähettävät ympärilleen ihastuttavaa tuoksua, toiset taasen ovat erittäin mielikuvituksellisen näköisiä sekä värisiä ja toisten muodot ovat suorastaan hämmästyttäviä. On myös olemassa ulkonäöltään pieniä ja mitättömiä kukkia joiden tuoksukaan ei ole kovin kummoinen. 

Kuinka pienet huomaamattomat kasvit sitten huomataan ja miksi ne edes pitäisi huomata?

Useimmat kaikkein pienimmistä ja huomaamattomimmista kukista pitävät sisällään suurimmat ja merkityksellisimmät informaatiot. Jokaisella kasvilla on oma energiansa, jonka avulla me voimme tutkia monia erilaisia asioita. Pienet kasvit vaativat suurempaa havainnointikykyä ja palkitsevat löytäjänsä varsin ruhtinaallisesti. 

Virittäydyttyäsi oikeanlaiseen energiaan, lähetät sitä koko ajan ympärillesi. Ollessasi ulkona kävelyllä kasvit ja luonnonhenget havaitsevat energiasi ja lähettävät omaa energiaansa sinun energiakenttääsi. Näin tapahtuessa aistisi heräävät ja katselet ympärillesi tarkkaavaisemmin. Saatat tuntea jonkin vetävän sinua puoleensa ja tutkiessasi mikä se voisi olla huomaat ojanpientareella pienen hentoisen kukan. 

Kasveilla on monia erilaisia tapoja lähettää energiaa ympärilleen: toiset lähettävät erilaisia energia-aaltoja, toiset taas energiapulsseja, toiset puhuvat tai jopa huutavat ja toiset lähettävät osasia esimerkiksi tuulen tai hyönteisten välityksellä. Toisten kasvien energia on hentoa, hiljaista ja hienovaraista, kun taas toisten kasvien energia on äänekästä ja mahtipontista. Joku kukka on voinut kiinnittää huomiosi ainoastaan tuodakseen sinulle kauneudellaan onnellisuutta. 

Minkälaista informaatiota kasvit sitten pitävät sisällään?

Kasveilla on oma perusenergiansa, joka pitää sisällään tietyn perusinformaation jonka avulla voidaan lähteä oikeaan suuntaan. Oikean suunnan löydettyäsi pääset syvemmälle kasvin energiaan, löydät syvällisempää informaatiota ja voit saavuttaa toivotun päämääräsi. Kasvikuntamme pitää sisällään suurta määrää informaatiota eikä ihmisikä riittäisi edes yhden kasvin täydelliseen energian ja informaation tutkimiseen.

Kun kukkatippoja tehdään, on kasvi usein jo etukäteen antanut siihen luvan. Jos kasveja on useita, kysytään niiltä silloin, mitkä olisivat oikeat yksilöt käyttöön. Mitään kasvia ei tulisi poimia ilman lupaa tai tarkoitusta. Luonnossa kaikilla on oma tärkeä tehtävänsä, jota meidän kaikkien tulisi kunnioittaa. Luonnonhenget pitävät tasapainoa yllä ja arvostavat luonnontilassa olevia paikkoja. Jätä siis aina muutamia yksilöitä keräämättä, jotta sillä paikalla kasvaisi jatkossakin kyseistä kasvia. 

Valitse kukkatippojen tekoon hyvää, puhdasta lähdevettä. Näin veden energia itsessään on selkeätä ja hyvää ja se tallentaa kasvin informaation itseensä mahdollisimman tehokkaasti. Luonnonhenget yleensä ohjaavat sinua löytämään sen oikean paikan, mihin kukkatippavesi jätetään tekeytymään. Yleisesti ottaen tämä paikka on aurinkoisessa paikassa, mutta jotkin erikoistapaukset vaativat kuun valoa. Joidenkin kasvien energia siirtyy veteen heti kun ne koskettavat veden pintaa, joten silloin valon laadulla ei ole merkitystä. Voit myös pyytää kasvia siirtämään itsestään jotain tietynlaista energiaa, jota tiedät sen sisältävän. Näin tehdään joskus tietynlaisia kukkatippaseoksia varten. Voit myös pyytää joitain luonnonhenkiä lisäämään veteen omaa energiaansa, ikäänkuin antamaan seokseen lisää tehoa.

Kukkatippoja käytetään jotta voitaisiin valjastaa minkä tahansa kasvin, myös myrkyllisten,  energia käyttöön. Vesi pitää sisällään tehokkaasti kasvin energian ja kukkatippauutteena se on helppo ottaa käyttöön. Kukkatippoja voidaan käyttää esimerkiksi tasaamaan tunnetiloja, tuomaan luokseen jotain tiettyä energiaa (esimerkiksi iloa), avuksi suuntaamaan oma energiansa oikeaan suuntaan, tutkiakseen erilaisia asioita, avaamaan omaa tietoisuuttaan, ottamaan paremmin yhteyttä omaan sisäiseen informaatioon sekä vahvistamaan omaa sisäistä voimaa. 

Kasvit ovat Maapalloa ylläpitävä voima, jota tulisi suuresti arvostaa ja kunnioittaa. Ne tarjoavat ihmisille elämän, jota olemme tulleet tänne Maapallolle elämään.

Avaan muutaman Sysimaan kukkatipan kasvien tarkoituksen kyseisessä kukkatippaseoksessa.

ENKELIT

Selestiitti, keltamatara, mesiangervo, kevätkaihonkukka

Auttavat työskentelyssä ja yhteydenpidossa enkelienergian kanssa. Auttavat löytämään ja vahvistamaan yhteyttä omaan enkeliin. Enkelihoitoihin sekä enkelimeditaatioihin. Sopii annettavaksi ryhmille.

Selestiitti on kivikunnan enkelikivi. Selestiitti auttaa lempeästi ja maadoittavasti viemään kohti enkelienergiaa.

Keltamatara tuo enkelienergian kaikkien aistiesi ulottuville. 

Mesiangervo tuo luoksesi feminiinistä ja äidillistä enkelienergiaa, lohtua ja kauneutta.

Kevätkaihonkukka kuiskii korvaasi enkelten kieltä ja tuo enkelten pyhää läsnäoloa luoksesi.

ALKUPERÄ 

Sananjalka, tammi, nurmikohokki, hiirenvirna

Tähti-ihmisille avuksi muistamaan ja tutkimaan omaa alkuperäänsä. “Kuka minä olen, mistä minä tulen, minne minä kuljen.”

Sananjalka auttaa energiaasi tunnistamaan oikean suunnan ja lähtemään sitä kohti sekä auttaa sinua palaamaan takaisin. 

Tammi auttaa sinua virittäytymään oikeaan energiaan ja tunnistamaan Maapallon energian muiden joukosta.

Nurmikohokki vie energiasi tutkimaan eri planeettojen energioita, tunnistamaan eri galakseja, energiapyörteitä, ääniä, värejä, sisäkkäisiä ulottuvuuksia ja päällekkäisiä planeettoja.

Hiirenvirna vie sinut kohti oikeaa ulottuvuutta, kohti oikeaa maailmankaikkeuden osaa, kohti niitä planeettoja, joilla olet vieraillut.

MAAPLANEETTA

vulkaaninen kivi, merilevä, sananjalka, rahkasammal, tammi

Syntymätraumaan ja maaplaneetalle sopeutumiseen, koti- ikävään erityisesti tähti-ihmisille, maadoittumiseen, Maapallon tutkimiseen.

Vulkaaninen kivi johtaa energiasi ottamaan yhteyttä Maapallon kivikuntaan, perusenergiaan sekä maa- ja tulielementaaleihin.

Merilevä johtaa energiasi ottamaan yhteyttä Maapallon korkeaan energiaan, Maapallolla eläviin olentoihin ja heidän tunteisiinsa sekä vesielementaaleihin.

Sananjalka johtaa energiasi alkumetsän energiaan, Maapallon syntyyn sekä kehitykseen.

Rahkasammal auttaa sinua tiedostamaan maailmankaikkeuden sekä tietenkin myös Maapallon pysyvyyden, vaihtuvuuden, haurauden ja vahvuuden.

Tammi auttaa sinua virittäytymään oikeaan energiaan sekä johtaa energiasi ottamaan yhteyttä ilman elementaaleihin.

MUUTOS 

Maariankämmekkä, voikukka, poimulehti

Auttavat tuomaan halutun muutoksen elämään, auttavat hyväksymään muutoksen ja sen tuoman uuden energian.

Maariankämmekkä auttaa sinua huomaamaan muutoksen eri tasot ja asioiden eri puolet.

Voikukka vie sinut vääjäämättä, pysähtymättä kohti muutosta.

Poimulehti edustaa alkemiaa ja voimakasta muutosprosessia.

Tällä videolla kerron tarkemmin Sysimaan kukkatippojen käytöstä, valmistuksesta ja synnystä.

Elina Sjöblom

Sysimaan kukkatipat
Siirry sivun alkuun